
Olen kerran ennenkin maininnut nettisivusto The Kichn:in, menkää nyt jo pian tutustumaan jossette sitä ole tehneet, aivan huippu! Kuvat on ihania, jutut mielenkiintoisia ja keittiöesittelyt synnyttävät ideoita ja ajatuksia. Siellä törmäsin tähän pastareseptiin ja pitikin heti kokeilla. Pastakausi selkeästi meneillään.

ParsakaaliFetaPasta
(4:lle)
500 g Al denteksi keitettyä pastaa
400 g parsakaalia pienittynä
vettä keittämiseen
öljyä
2 salottisipulia pilkottuna
2 valkosipulin kynttä silputtuna
½ punttia tuoretta persiljaa hakattuna
½ sitruunan mehu
1 dl fetaa murusina
suolaa, pippuria
Keitä parsakaali lähes kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää parsakaali ja paistele viitisen minuuttia. Lisää sitruunamehu ja persiljasilppu. Laita blenderiin (tai soseuta sauvasekoittimella), lisää puolet fetajuustosta ja hieman vettä. Aja tasaiseksi. Lisää vettä, jos kastike on liian paksua. Mausta suolalla ja pippurilla.
Yhdistä pastan kanssa ja ripottele annosten päälle fetajuustomurua.